Laura

Sami

Valoilta Oy

Perhekodin vastuuhenkilönä ja toisena perhekasvattajana toimii Laura Salomäki, joka on ammatiltaan sosionomi (amk). Aikaisemmalta koulutukseltaan hän on lastenohjaaja. Lisäksi Laura on suorittanut päihde- ja mielenterveystyön erikoisammattitutkinnon, logoterapian perusopinnot sekä kriisityön koulutusohjelman (Stepped model of care).

Lauralla on yli 10 vuoden työkokemus lastensuojelun työkentältä. Hän on toiminut ohjaajana, vastaavana ohjaajana sekä yksikönjohtajana lastensuojelun pienryhmäkodeissa ja vaativahoitoisten nuorten laitoksessa. Lauran harrastuksiin kuuluu luonnossa liikkuminen, puutarhan hoito, musiikki, valokuvaaminen sekä liikunta.


Perhekodin toisena perhekasvattajana toimii Sami Salomäki, joka on koulutukseltaan lähihoitaja. Lisäksi Sami on suorittanut logoterapian perus- ja syventävät opinnot ja opinnot jatkuvat kohti logoterapeutin pätevyyttä. Samilla on kokemusta lastensuojelun työkentältä yhteensä yli 9 vuotta. Hän on toiminut lastensuojelun pienryhmäkodissa sekä ohjaajana useassa vaativahoitoisten nuorten laitoksessa.

Sami harrastaa luonnossa liikkumista, kalastamista, jousiammuntaa ja pihatöitä. Hän on taitava käsistään ja opastaa mielellään lapsia muun muassa puutöiden tekemisessä. Sami on perhekodin sydän, joka saa kaikki mukaansa erilaisiin toiminnallisiin seikkailuihin.


Valoilta Oy on syntynyt vuosien haaveiden, unelmien ja ammatillisen prosessin tuloksena. Yrittäjinä yrityksessä toimivat Laura ja Sami Salomäki. Lastensuojelu on meille elämäntehtävä ja intohimo. Olemme päässeet näkemään monenlaisia toimintaympäristöjä ja tehneet syvällistä pohdintaa siitä, mitä on laadukas lastensuojelu. 

Valoilta pohjautuu kivijalasta asti tavoitteeseen tarjota jotain todellista, kaikkensa antavaa ja aitoa. Haluamme auttaa lapsia, joiden on haastavaa löytää paikkaansa maailmassa ja uskaltaa nojata johonkin. Haluamme tarjota lapsille kokemuksen pysyvyydestä, turvallisuudesta ja hyväksytyksi tulemisesta juuri sellaisena kuin hän on.